WhitestoneWhitestone

Googlen dynaaminen uudelleenmarkkinointi ei ole ominaisuutena uusi, mutta mielestäni parhaita ominaisuuksia Google- mainonnassa sitten hakumainosten, josta kaikki sai alkunsa. Jokaisen verkkokauppiaan kannattaisi mielestäni tehdä dynaamista uudelleenmarkkinointia.

Olen viime aikoina tehnyt dynaamisia kampanjoita ja kiinnittänyt erityistä huomiota dynaamisiin mainoksiin Googlen Display-verkostossa. Kampanjoiden luominen on helppoa, kun pohja on kunnossa, mutta vaatii jonkun verran teknistä osaamista. Syy tähän on osittain maantieteellinen. Suomi on Googlen silmissä ilmeisesti liian pieni markkina, jotta saisimme paremmat työkalut käyttöömme. Kukaan tuskin yllättyy, kun kerron, että länsinaapurissamme on käytössä Google Merchant Center, joka mahdollistaa huomattavasti sujuvamman mainonnan päivittämisen ja Shopping Ads-nimellä kulkevan mainosformaatin. Ei vaivuta kuitenkaan synkkyyteen, vaan kerron kuinka dynaaminen uudelleenmarkkinointi voidaan ottaa käyttöön myös Suomessa.

Uudelleenmarkkinointi Googlen verkostossa

Miksi uudelleenmarkkinointi ylipäänsä on tärkeää? Verkko-ostaminen on hyvin harvoin suoraviivaista. Asiakkaat hyvin harvoin tekevät ostoksen vieraillessaan ensimmäistä kertaa verkkokaupassa. Käyntejä saattaa olla monia ja hintojen vertailu on myös hyvin tavanomaista, ennen ostopäätöksen tekoa. Mitä jos saat vaikutettua potentiaaliseen ostajaan juuri silloin kun hänellä on pankkitunnukset mukana ja ostopäätös on todennäköisempi. Kauppiaan todella kannattaa vaikuttaa verkkokauppakävijöihin vierailun jälkeen, muutenkin kuin Google hauissa. Myös Googlen hakusanaminonnassa on mahdollista tehdä uudelleenmarkkinointia ja dynaamista mainontaa, mutta jatkan siitä aiheesta toisella kerralla.

Uudelleenmarkkinointi on nykyisin tavanomainen ja käytettykin digitaalisen mainonnan keino. Monesti sen hyödyntäminen toteutetaan kuitenkin hieman sinnepäin. Eli kohdistetaan sivuston kaikille vierailijoille yleistä brändimainontaa, tai joskus jopa segmentoidaan kävijöitä ja näytetään hieman tarkempia mainoksia esim. tuotekategoriakohtaisesti. Eikä näissäkään ole mitään vikaa. Väitän kuitenkin, että yksittäisten tuotteiden mainostaminen niitä selanneille on vielä huomattavasti tehokkaampaa. Tämänkin voisi tehdä manuaalisesti, mutta tuskin kenellekään on järkevää luoda 10 000 tuotteen verkkokauppaan kampanjaa, jossa on 10 000 erillistä mainosta.  Varsinkaan kun tuotekohtaiset kävijämäärät eivät välttämättä riitä pyörittämään mainontaa joka tuotteen kohdalla.

Mikä tekee dynaamisesta uudelleenmarkkinoista niin paljon paremman

Suurin tuska täsmällisessä uudelleenmarkkinoinnissa liittyy tuotemassaan, kohdistamiseen ja mainosten tekeminen kaikille tuotteille. Googlen dynaaminen uudelleenmarkkinointi tekee tämän puolestasi, tähän sisältyy tuotteen hinta, kuva ja tuoteteksti. Tämän lisäksi saat määrittää geneeriseen tekstin tarvittaessa. Google näyttää mainoksia ihmisille heidän käyttäytymisensä perusteella. Isoveli valvoo, mutta antaa se valvoa. Tällä tavalla saat kohdistettua tuotemainoksesi piirun tarkasti käyttäjäkohtaisen kiinnostuksen perusteella.

Otetaan esimerkki. Myyt ilmastointilaitteita ja saat ilmastointilaitteita hakevan henkilön sivuillesi. Potentiaalinen asiakas katselee muitakin laitteita myyviä sivustoja ja jättää hankinnan tuonnemaksi. Vierailun jälkeen sinun ilmastointilaitemainoksesi näkyy hänelle eri sivustoilla 5 päivän ajan. Voit kertoa mainoksessa ilmaisesta toimituksesta, joka voi olla esim. osa kesäkampanjaa. Hän voi nähdä myös koottuja mainoksia eri ilmastointilaitteista, joita sinulla on myynnissä. Kun hän päätyy tekemään ostoksen, ilmastointilaitteiden mainosnäytöt voidaan blokata kyseiselle käyttäjälle. Tämä kaikki on mahdollista melko pienellä vaivalla.

Miten dynaaminen uudelleenmarkkinointi sitten toimii

Kaikki alkaa asentamalla sivustolle muokattu uudelleenmarkkinointitagi. Tagin avulla Google Ads lukee sivustosi tuote id:n ja yhdistää sen tuotelistaasi. Kuulostaa melko helpolta, verkkokaupoissa tämä kuitenkin vaatii koodillista osaamista, jotta skriptit ovat Googlen luettavissa. Yleisesti ottaen verkkokauppasi toimittajan pitäisi osata asentaa kaikki oikein, kunhan annat hänelle riittävät speksit asiasta. Myös asennettu tagi täytyy muokata Googlen tarpeisiin sopivaksi ja testata sen toimivuus. Koko prosessin läpiviemistä helpottaa merkittävästi Google Tag Manager.

Koska suomessa ei ole Merchant Center:iä käytössä, niin joudumme tekemään listojen ajon vaikean kautta. Lyhykäisyydessään kokoat exceliin tuotedatasi Googlen vaatimassa muodossa. Varoituksen sana: Yhdysvalloissa numerot erotellaan pisteellä. Tämä on asia, josta ei tule herjausta, vaan Googlen silmissä tuotteesi ovat vain todella kalliita, mikäli erehdyt käyttämään pilkkuja.

Kun yllä mainitut asiat on saatu kuntoon, voit Ads:in puolella alkaa tekemään kampanjapohjia. Ensi alkuun kannattaa määrittää listat, millä perusteella mainontaa kohdistetaan, esim. tuotesivujen selailijat, ostoskoria käyttäneet jne. Mahdollisuuksista huolimatta kampanjat kannattaa pitää alkuun melko suoraviivaisina. Kävijämassan tulisi olla riittävä kohdistusryhmissä, jotta mainoksesi voivat toimia. Jotta saat kampanjastasi myös tehoa irti, muista että tarvitset kävijöitä sivustollesi. Tähän on olemassa paljon muita mainonta-, ja inbound-ratkaisuja.

Dynaamisen uudelleenmarkkinoinnin mainosten fantastisuus

Tässä tilanteessa meillä on pohja kunnossa ja ainut asia, joka kaipaa vielä tekemistä on mainokset. Itse asiassa tämä on kaikkein helpoin ja mukavin vaihe. Googlen dynaamiset Display-mainokset ovat järjettömän helppoja toteuttaa. Sinun tarvitsee vain valita dynaamisen mainoksen syöte ja lisätä muutamat vaihtoehtoiset tiedot. Google osaa nyt pyörittää tuotemainoksia eri koissa ja päätelaitteilla. Google poimii mainoksiin niiden koosta riippuen yhden tai useampia tuotteita, kuvien ja hinnan kanssa. Tuotteet, jotka potentiaaliselle asiakkaalle näkyvät ovat juuri niitä, joita hän on aiemmin selannut. Mainokset ovat myös niin älykkäitä, että ne ohjaavat juuri sille tuotesivulle, mitä osaa mainoksessa klikkaat.


Verkkokauppias, mitä vielä odotat? Ota yhteyttä ja laitetaan Dynaaminen uudelleenmarkkinointi käyntiin!

comments powered by Disqus

Lue myös

Siirry ylös
Haluatko kuulla lisää?

Jätä yhteystietosi niin kerromme lisää.