WhitestoneWhitestone

30.7.2014 päätin siirtyä aikuisten maailmaan. Pelasin jääkiekkoa ammattilaisena 19 vuotta ja olin onnekas, kun sain tehdä päätoimisesti rakastamaani ”harrastusta”. Nyt olen toiminut 5.1.2015 alkaen Whitestone Oy:n palveluksessa Solution Sales Specialistina, eli kansankielellä myyjänä. Yritän hyödyntää ja yhdistää lätkän parista saatuja kokemuksia myös niin sanotussa aikuisten työelämässä, ja olenkin jo nyt löytänyt yllättävän paljon yhtäläisyyksiä urheilumaailmaan. 

Joukkuehenki ja luottamus ovat joukkuelajien keskeisimpiä asioita, joiden ympärille voidaan rakentaa menestyvä ja tasapainoinen joukkue. Luottamus on myös ensimmäinen asia, joka minun pitää ansaita uudelta asiakkaalta nykyisessä työssäni. Tämän jälkeen voimme "joukkueena" lähteä etsimään keinoja yrityksen kehittämiseen ja sen toiminnan tehostamiseen digitalisaatiota hyödyntäen.

Tämä on täysin verrattavissa urheilijan ja valmentajan yhteistyöhön. Pidän itse valmentajan tärkeimpinä ominaisuuksina kuuntelemisen taitoa sekä ymmärrystä keskittyä yksilön tarpeisiin, tavoitteisiin ja neuvojen antamiseen, jotta urheilija saavuttaisi oman potentiaalinsa. Sama asia pätee myyjän ominaisuuksiin. Kuunnellaan ja kartoitetaan asiakkaan toiveet ja tavoitteet, jonka jälkeen luodaan ”harjoitusohjelma” tavoitteiden saavuttamiseksi.

"Toimintamallien muutos on aina haastavaa"

Joskus valmennettava tarvitsee rohkaisua tehdäkseen päätöksen vanhoista prosessimalleista luopumisesta ja siirtyäkseen uuteen, tehokkaampaan toimintamalliin. Se ei tarkoita, että ”harjoittelun” voisi lopettaa, vaan näin jää aikaa yrityksen muun liiketoiminnan eteenpäin viemiseen sekä tehostamiseen. Toimintamallien muutos on aina haastavaa ja joskus jopa pelottavaa. Siksi minun pitää kokemuksiin perustuen näyttää ja kertoa digitalisaation mahdollisuuksista sekä osoittaa sen tuomat edut. Silloin astuu jälleen esiin luottamus ja se, että asiakas ymmärtää, miten me yhdessä saavutamme asetetut tavoitteet.

Kuulen asiakaskäynneillä usein, että yrityksen digitalisoinnin suurin este on itse myyjä, joka puhuu "DigiTalkkia", josta asiakas ei täysin ymmärrä miten ja miksi kyseisiä toimia tarvitaan. Samalla myyjä esittää yhden kahvikupillisen jälkeen, miten asiakkaan yritys saadaan tehokkaaksi ja tuottavammaksi. Sama asia, kun valmentaja asettaisi tavoitteet ja harjoitteet urheilijalle kysymättä hänen omista tavoitteistaan, tai halustaan tehdä ja toimia urheilijana.

Suurin ero tavoitteiden saavuttamisessa

On myös paljon asioita, joissa on suuria eroja "aikuisten maailmaan", eli normaaliin työelämään. Palaute on urheilumaailmassa aika paljon suorempaa ja välitöntä, joskus jopa uhkaavaa. Jos Whitestonella annettaisiin palaute samalla intohimolla kuin millä jääkiekkovalmentaja luo uskoa pelaajiin, niin uskallan väittää, että toimipaikka olisi edelleen pelkästään Vantaalla (nykyään myös Turussa ja Jyväskylässä).

Suurin ero on kuitenkin asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoittelin 19 vuotta mestaruutta ja kerran se JYPin paidassa onnistui. Sen ansiosta Jyväskylän keskusta täyttyi ihmisistä ja tunnelma oli uskomaton. Jos ja kun saan tänä vuonna oman myyntitavoitteeni Whitestonella saavutettua, niin en usko, että torille kokoontuu kovinkaan paljon ihmisiä hurraamaan asetetun tavoitteen saavuttamisen kunniaksi. Vaan niinhän sen pitikin mennä.

Hyvää kesän odotusta kaikille!                                 

comments powered by Disqus

Lue myös

Siirry ylös
Haluatko kuulla lisää?

Jätä yhteystietosi niin kerromme lisää.