WhitestoneWhitestone

Laitoimme vuoden vaihteessa päälle rekryn, jossa haimme kahta tekijää koodaritiimeihimme. Hakemuksia tuli mukava määrä ja löysimmekin sopivat kandidaatit nopealla aikataululla. Annetaan herrojen kertoa itsestään omin sanoin:

Jussi – Pohjanmaan miehiä, joka on kieltänyt itseltään Turun murteen

Elikkäs, olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Teuvalta. Puheeni leveys on saattanut kaventua, mutta turkua en puhu.

Whitestonesta kuulin alunperin koulun kautta kun huomasin, että sieltä voisi irrota työharjoittelupaikka. Onnistuin vakuuttamaan firman taidoistani ja etenkin kiinnostuksestani, ja kolme kuukautta harjoittelun parissa kesällä 2017 vierähti nopeasti. Tämän jälkeen pidin isyysloman ja keskityin syksyn opintoihin. Nyt, kun opiskelut alkavat olemaan jo loppusuoralla, otin mahdollisuudesta kiinni ja hyppäsin takaisin Whitestonen kelkkaan Junior Software Developerin roolissa!

Vapaa-aikaa vietän runsaan vuoden ikäisen tyttäreni kanssa. Yhteisiin hetkiin kuuluu mm. lähikirjastomme jokaisen kirjan, levyn, lehden ja lelun tutkiminen, sekä legotornien rakentaminen/tuhoaminen. Tytön nukahdettua, katsomme puolison kanssa jotain sarjaa, ja jos ryhdyn hurjaksi, saatan vielä viettää hetken aikaa videopeliä pelaten.

Pelien parissa toimin myös tekijänä. Teemme kaveriporukan kanssa pikkuhiljaa retrohenkistä toimintaseikkailua. Sen julkaisu on vielä haman tulevaisuuden päässä, mutta t-paidat on jo tilattu. Ei sitä enää voi julkaistamattakaan jättää!

Populaarikulttuuri eri muodoissaan, elokuvat, tv-sarjat, musiikki ja videopelit, ovat kiinteä osa elämääni. Kunnostani pyrin myös pitämään huolta sekä pyöräilemällä että lenkkeilemällä.

Hassan – Vakuutti ensimmäisenä päivänä kerrottuaan pitävänsä Real Madridista ja Tepsin lätkäjengistä

Koulutukseltani olen syksyllä valmistunut kandiksi tietojenkäsittelytieteessä ja opinnot jatkuvat vielä DI:ksi tietoturvan alalla Turun Yliopistossa. Nyt, kun ensimmäinen tutkinto on valmis, pääsin aloittamaan työelämän "bäkkärinä" Junior Software Developerin roolissa täällä Whitestonella.

Vapaa-aikaa vietän perheen ja ystävien seurassa sekä pelaillen ja omien IT-viritysten kanssa. Enimmäkseen kuitenkin aikani kuluu kohta kolme vuotta täyttävän tyttäreni kanssa. Tutkimme maailmaa yhdessä lelujen ja utelevien kysymysten parissa.

Lisäksi seuraan urheilua kuten jääkiekkoa ja jalkapalloa. TPS:n jäkiksen pelit tulee silloin tällöin käytyä paikan päällä seuraamassa ja Real Madridin jalkapallopelit TV:stä. Salilla tulee käytyä, jotta pysyy skarppina ja virkeänä. 

Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, ulospäin suuntautunut ja avoin uusille kokemuksille. Tykkään oppia jatkuvasti uusia asioita. Olen alunperin Lähi-idästä kotoisin. Kesällä tulee 25 vuotta täyteen täällä Suomessa. Lumiset talvet ja valoisat kesät ovat olleet miellyttäviä. 

comments powered by Disqus

Lue myös

Siirry ylös
Haluatko kuulla lisää?

Jätä yhteystietosi niin kerromme lisää.