WhitestoneWhitestone

SSL-salaus

Eli Secure Sockets Layer, on yleinen salausprotokolla, jonka avulla suojataan verkkopohjaisten sovellusten tietoliikennettä IP-verkkojen yli. Käytännössä salattu yhteys näkyy käyttäjälle https-muodossa, tavallisen http-muodon sijaan.

Google haluaa tosissaan panostaa turvallisuuteen

Salaamattomat verkkopalvelut joutuvat ahtaalle vuoden 2017 alusta. Google on tehnyt päätöksen alkaa varoittamaan Chrome selaimen käyttäjiä suojaamattomasta yhteydestä. Varoituksen on tarkoitus näkyä ennen URL:ia varoituskolmiolla ja tekstillä ”not secure”. Alla Googlen versio 1 varoituksesta.


Tuskin yksikään yritys haluaa vierailijoiden ensimmäisenä huomaavan varoituksen sivuston turvallisuuteen liittyen. Varsinkaan kun lopulta varoituksesta on tarkoitus tehdä alla olevan kuvan mukainen.

Myös Googlen hakualgoritmeihin tulossa muutoksia

Ikään kuin kannustaakseen yrityksiä päivittämään verkkopalveluitaan, Google on alkanut korostaa hakukonenäkyvyydessä SSL-salauksen merkitystä ja samaan hengenvetoon ovat ilmoittaneet, että merkitys saattaa kasvaa jatkossa. Suosittelemme korjaamaan tilanteen ensi tilassa.

Miten hankin SSL-sertifikaatin

Whitestone auttaa hankkimaan ja asentamaan varmenteen kumppaneidensa sivustolle sekä pitää huolen sen toimivuudesta. Kysy lisää myynti@whitestone.fi

comments powered by Disqus

Lue myös

Siirry ylös
Haluatko kuulla lisää?

Jätä yhteystietosi niin kerromme lisää.